PostHeaderIcon Historia

Puuhakkeeseen perustuvan lämmitysmuodon käyttöönotto on vaatinut Enossa pitkän kypsyttelyn niin kunnan päättäjien kuin metsänomistajienkin keskuudessa.

Lähtötilanteessa kunnassa käytettiin hake-energiaa vain muutamalla maatilalla.

Ensimmäisen kerran asiasta pidettiin yhteistä palaveria jo helmikuussa 1996. Naapurikuntien rohkaisevalla esimerkillä on ollut asiaa edistävä vaikutus.

Kannattavuustutkimuksia ja selvittelytyötä ovat helpottaneet Metsäkeskus Pohjois-Karjalan vetämät energiapuun käytön ja lämpöyrittämisen edistämiseen tarkoitetut kehittämishankkeet Metka ja ROIHU. Ratkaisevana tekijänä oli Enon kunnan viranhaltijoiden ja päättäjien myönteinen suhtautuminen paikallisen ja uusiutuvan energian käyttämiseen. Myös ELY-keskuksen (aiemmin TE-keskus) tuki laitosten rakentamiseen on ollut välttämätön. Enon energiaosuuskunnan perustamiskokous pidettiin Enon Osuuspankin tiloissa 15.9.1999 ja perustajajäseniä oli 12.